Tänään oli ihan huippu päivä! Sain olla mukana kaupanteossa, josta jäi jälleen todella iloinen mieli. Joskus käy niin onnekkaasti, että kaikki palaset loksahtavat täydellisesti kohdalleen.

Kaikki alkoi siitä kun tuttu asiakasperhe, joka oli ostanut huoneiston kauttani kutsui minut kylään. He kertoivat unelmastaan löytää järvenrantatila kohtuullisen matkan päästä pääkaupunkiseudusta. Heillä oli kiikarissa kohde, josta olivat kuulleet, mutta eivät tienneet tarjoutuisiko sen ostamiseen koskaan edes mahdollisuutta sillä ko. kohde ei ollut vielä myynnissä ja ostaisiko sen sukulainen.

Mitä tekee välittäjä? Välittäjä kuuntelee asiakasta herkällä korvalla ja tallentaa muistiin unelmat ja toiveet.

Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, sähköpostiin kilahtaa viesti asiakkaalta joka on harkitsemassa järvenrantatilan myyntiä Salon seudulla. Välittäjä ei epäröi vaan sopii omistajien kanssa tapaamisen ja ajaa kohteeseen. Tämä kohde oli ollut myynnissä melko pitkään viime vuonna.

Kun saavun upean niemen kärjessä sijaitsevan yli sata vuotiaan asuinrakennuksen pihaan tiedän, että nyt on todellinen helmi löytynyt – kokonainen niemenkärki, noin 600 metriä omaa rantaviivaa, 17 hehtaaria, josta maa-aluetta noin 4,5 hehtaaria ja loput vesialuetta! On rantasaunaa, upeita tammia pihapiirissä ja rauhallinen luonto. Astun sisään, jossa omistajat ottavat minut hymyillen vastaan. Ihastuksissani katson henkeäsalpaavia maisemia, jotka avautuvat järven suuntaan. Katson ympärilleni ja tiedän heti, että tämä on juuri oikea paikka asiakkaalleni.

Teimme toimeksiantosopimuksen, ehdin varaamaan valokuvauksenkin… kuvailin paikkaa asiakkailleni ja sovimme näytön. Sitten heti perään toisen näytön. Sitten sainkin jo perua sovitun valokuvauksen sillä asiakkaani esittivät ostotarjouksen ja toiveen päästä muuttamaan taloon juhannukseksi!

Kerroin sen olevan mahdollista mikäli kaikki menisi kuin Strömsössä. Kuntotarkastus varattiin heti kun tarjous hyväksyttiin ja tarkastus pidettiin viikon kuluttua. Raportin saimme jo seuraavana päivänä kun normaalisti on hyvä varautua noin viikon odotukseen.

Kuten usein käy niin tässäkin tapauksessa kun on sentään kyse yli sata vuotiaasta, arvokkaasta talovanhuksesta, alapohjasta löytyi korjattavaa ja muutakin laitettavaa.

Vaan asiat ovat aina sovittavissa. Hommasimme timpurin paikalle, saimme arvion korjauksen kustannuksista ja sovittelimme hintaa. Korjauksiin ei olisi ollut aikaa sillä juhannushan on jo tällä viikolla 

Lauantaina sain tietää, että omistajien laittaessa vedet ”päälle” rantasaunarakennukseen, oli siellä havaittu putkivuoto. Onni onnettomuudessa oli se, että vesiputki vuoti laatoitetulle lattialle ja edelleen lattiakaivoon ja putkivauriokin saadaan korjattua juhannukseksi.

Vielä eilen illalla hieroimme asioita kuntoon ja tänään tavattiin pankissa kello 12:00! Kaupat tehtiin ja myyjät olivat onnellisia ja erityisen onnellisia olivat ostajat, joille löytyi juuri sellainen unelmien paikka jota he olivat etsineet ja mikä parasta he pääsivät kuin pääsivätkin valmistelemaan juhannuksen viettoa uuteen kotiin!

Tämä on välittäjän työtä parhaimmillaan: jännitystä, ongelmien ratkaisua, sovittelua, neuvottelua, luottamusta ja uskoa siihen, että jokaiseen asiaan löytyy ratkaisu! Ei ole olemassa sellaista asiaa, johon ei olisi ratkaisua.

Välittäjä ansaitsi palkkionsa ja sai vielä ostajien upean huoneiston myyntiin – silti kaikkein suurin palkka on olla osa ihmisten unelmien toteuttamista ja elää samalla omaa unelmaa todeksi ja näinhän taas yhden upean kohteen joka jätti jälkensä myös minuun. En ollut koskaan edes käynyt Muurlassa, nyt sain nähdä tuonkin idyllisen kylän.

Oli taas hyvä muistutus – Suomessa on paljon kauniita paikkoja ja paikkakuntia ja taidetaanpa perheenkin kanssa tutustua muutamiin yhdessä tänä kesänä!

Mukavaa viikon alkua ja juhannuksen odotusta!

t. Kai

Jaa sivu tutuillesi tästä:
Share on facebook
Facebook
Share on google
Google
Share on pinterest
Pinterest
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
Linkedin